040 - 411 6700

Ohjelmointi

PHP-ohjelmointi

Olemme tehneet PHP-ohjelmointia yli 15 vuoden ajan laidasta laitaan: yksinkertaisista kotisivuista ja tekstiviestitoiminnoista aina hotellien ovikoodijärjestelmiin ja monimutkaisempiin monikansallisiin tuotannonohjausjärjestelmiin asti.

Alihankinta

Kymppimedialta tilataan ohjelmointia alihankintana ohjelmistotaloille ja muille tahoille jotka eivät itse ehdi tehdä kaikkea ohjelmointiaan itse tai jos esimerkiksi omilta ohjelmoijilta puuttuu tietotaito joltain tietyltä osa-alueelta. Voimme siis toimittaa alihankintana niin kokonaisia järjestelmiä kuin pienempiäkin kokonaisuuksia, tarvittaessa vaikka yksittäisen funktion tai luokan minkä voi liittää osaksi isompaa kokonaisuutta.

Alhaisen kulurakenteen vuoksi Kymppimedia tomittaa ohjelmointia takuuvarmasti kilpailukykyiseen hintaan.

Oma tuotantomme

Olemme erikoistuneet erilaisten ajanvarausohjelmien tekoon. Erityisesti autohuoltamoiden ajanvarausjärjestelmiä olemme toimittaneet jo 15 vuoden ajan.

Meillä siis on valmiitakin ohjelmia mutta eniten toimitamme juuri asiakkaan tarpeisiin tehtyjä ja räätälöityjä ohjelmistoja. Tällöin lopputulos on ohjelma missä ei ole mitään ylimääräistä vaan juuri ne ominaisuudet mitä kukin asiakas tarvitsee.

Käytön helppous

Tähtäämme kaikessa ohjelmoinnissa ohjelmien yksinkertaisuuteen ja helppokäyttöisyyteen. Ohjelmamme mukautuvat aina yritysten toimintaan, ei toisinpäin.

Tekniikat

Ohjelmoinneissamme käytämme mm. seuraavia tekniikoita/ohjelmistoja:

  • PHP5 ja PHP7
  • MySQL / MariaDB
  • Microsoft SQL Server
  • Javascript, jQuery, Bootstrap
  • HTML5
  • Ajax